Tajusitte varmaan. Minulla ei vain yksinkertaisesti riitä into blogin kirjoittamiseen, ja haluan nyt panostaa enemmän ,joten poistan blogin kokonaan.
Kiitos kaikesta.
RIP Ceeaslife :DD
perjantai 19. huhtikuuta 2013
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Ruotsin ostokset
Oli jo aikaki!
Oli kyllä tosi kivaa, vaikka olin kyllä tosi väsynyt matkan jälkeen :D
Sit oltiin vielä iltapäivällä kattomassa koiranpentuja, ja joku niistä tulee nyt sitten luultavasti olemaan meidän. Kameraa en valitettavasti jaksanut matkan aikana raahata esille, mutta huomenna toivottavasti uutta postausta (:
Sit oltiin vielä iltapäivällä kattomassa koiranpentuja, ja joku niistä tulee nyt sitten luultavasti olemaan meidän. Kameraa en valitettavasti jaksanut matkan aikana raahata esille, mutta huomenna toivottavasti uutta postausta (:
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Blogitauko ohi!!!! + Höpöttelyy
Jesjesjes mun blogitauko on ohi! Äiti kävi tnä hakee kameran huollosta ja oon niiiii happy! Huomenna tulee varmaan uutta postausta, kun käyn kampaajalla värjäämässä mun hiukset (: Video kertookin sitten kaiken muun tarpeellisen (:
Hieno aloituskuva :DD
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Vilmalla
Sori ettei nyt oo pitkään aikaan tullu mitään postauksia mut täs on nyt ollu vähä kaikenlaista muuta. Tulin siis tänään aamulla Vilmalle ja mentii sit Flamingoon. Oli kyl tosi kivaa, en oo ollu siel aikasemmi. Löin kyl mun pään aika monta kertaa, joka vähän sattui... Sit mentiin takaisin Vilmalle ja käytiin kuvaamassa ulkona, oltiin koneella ja katottiin elokuva . Se oli siis se Nightmare-Painajainen merellä- salkkarileffa. Se oli kyl tooosi pelottava, mut iha hyvä (: Jään siis yöks ja huomenna tulee EHKÄ uutta postausta. Sitten kuvien vuoro (:
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Päivän asua TAAS
Video kertookin kaiken. Tänään saattaa ehkä tulla vielä uutta postausta.
Eli kerrataanpas vielä ilman mitään kuvaa...
Pilkullinen kauluspaita:H&M
Villapaita: Vero Moda
Farkut: Gina Tricot
Pilkullinen kauluspaita:H&M
Villapaita: Vero Moda
Farkut: Gina Tricot
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Louisen kaa
Olin tänään Louisen kaa. Tehtiin skonsseja, meikkasin sen ja tehtiin kaikkee muutaki kivaa. Louise on siis vitosella. Sit piti käydä hakemas hissankirjan ja -vihon koulust ku olin unohtanu ne ja kokeet on tiistaina... Onneks sain ne. Louise pakotti mut tekee tällasen höpöttelyvideon mut sit tein kans aamul päivänasu-videota.
![]() |
näyttääpäs mun housut löysiltä :D |
torstai 21. maaliskuuta 2013
No mirror makeup challenge
Sori etten oo postaillu, en vaa oo halunu tehä kuvattomii postauksii kun tosiaan tota mun kameraa ei olla vielä korjattu.
Tein ny tällasen videon, katsokaa ja naurakaa! PS.Tiiän et oon nolo...
Tein ny tällasen videon, katsokaa ja naurakaa! PS.Tiiän et oon nolo...
torstai 14. maaliskuuta 2013
Kuulumisia ja parit ostokset
Jes vihdoinkin blogitauko ohi! Huomenna meillä on vielä Agricola-kokeet, mutta sitten onkin paarty time! :DD Joo mut on ollu aika hirvee viikko, ku on joka päivä pitäny lukee koikeisiin eikä oo ollu aikaa olla kavereitten kaa... Mun kameran tarkennuspainike on muuten rikki, joten laatu saattaa tulevien postauksien kuvissa olla vähän huonompi.
Vebbivideo niin laatu huono :/
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Blogitaukoo!
Tänä viikkona on ollut ihan tosi paljon kaikenlaista niin en oo siksi ehtiny postailla. Maanantaina oli telinevoimistelu,tiistaina oli kisat, keskiviikkona oli hiihtopäivä, ja sit torstaina ja eilen nii olin kipee.
Tänään oon menos ratsastamaan, koitan tehä jossain vaiheessa ens viikolle postauksen, koska enskään viikolla en usko että tulee kauheesti mitään, koska meillä on silloin kolme koetta! Ja tänään pitää aloittaa lukeminen fyken kokeisiin jotka on tiistaina.. Mut muuten sain kympin mantsan kokeista! :D Oujea!
Pitäis jossain vaiheessa tehä se meikkipostaus, mut teen nyt tollasen arvonnan, nii äänestäkää niitä erikoispostauksia sieltä! (:
Tänään oon menos ratsastamaan, koitan tehä jossain vaiheessa ens viikolle postauksen, koska enskään viikolla en usko että tulee kauheesti mitään, koska meillä on silloin kolme koetta! Ja tänään pitää aloittaa lukeminen fyken kokeisiin jotka on tiistaina.. Mut muuten sain kympin mantsan kokeista! :D Oujea!
Pitäis jossain vaiheessa tehä se meikkipostaus, mut teen nyt tollasen arvonnan, nii äänestäkää niitä erikoispostauksia sieltä! (:
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
322013
torstai 28. helmikuuta 2013
kipeenä...
Joo eli on ollu vähän postaustaukoo, joka johtuu siitä että oon ollu tiistaista asti kipeenä. Huomenna meen varmaan kouluun etten jää ihan jälkeen muista. Katoin muuten just netistä sen LOL-leffan, ja pakko sanoo et oli kyl tosi hyvä! Suosittelen kattomista jos ette vielä oo nähny.
Oikeesti mul on nii ikävä kesää! Mä oon täs kattonu jotain ihanii kesäkuvii, ja pakko laittaa teilleki jotai.
Muute, ajattelin et voisin tehä postauksen miten mä teen mun arkimeikin, kertokaa toki jos teillä on jotain postausideoita (:
Sitten ne kuvat (:
Oikeesti mul on nii ikävä kesää! Mä oon täs kattonu jotain ihanii kesäkuvii, ja pakko laittaa teilleki jotai.
Muute, ajattelin et voisin tehä postauksen miten mä teen mun arkimeikin, kertokaa toki jos teillä on jotain postausideoita (:
Sitten ne kuvat (:
![]() |
kreikkaa <3 |
![]() |
meiän ihanat pionit mökil <3 |
![]() |
oi yöuinnit lämpimässä järvessä <3 |
torstai 21. helmikuuta 2013
4 things i love + vähän täst päiväst (:
En omista kuvia. Tässä ei todellakaan oo kaikkee mitä rakastan mut vaa osa niist (:
![]() |
1. Kaverit. Ilman niitä mä en selviäis täst elämästä. Ne tukee kun on vaikeeta, ja niitten kaa voi tehä kaikkee hauskaa ja sekoo ja olla ihan oma hullu ittensä. :D |
2..Joo-o. Mitähän tästä vois sanoo... Mä vaan oon ihan addiktoinu mäkkiruokaan ja muutenkin roskaruokaan :D |
![]() |
3.Hevoset. Ne on mulle tosi tärkeitä ja en tiiä mitä tekisin jos en harrastais hevosia. |
![]() |
4.Valokuvaus. Mä vaan rakastan valokuvausta, varsinkin silloin kun tulee oikeesti hyvää lopputulosta! Tykkään kuvata ihan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, luontoa, ihmisiä, eläimiä... |
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Yötä
Joo en taaskaa keksiny kunno otsikkoo...
Mut mun kaveri oli meillä yötä eilisestä tähän päivään. Eile katottiin vaa modernii perhettä ja leffaa ja oltii meiän hoidos olevan koiran kaa lenkillä koirapuistossa. Tänään käytiin kans koirapuistos ja sit oltii vaa koneel ja mentii hetkeks ulos ottaa kuvii. Oli kyl iha sairaa kylmä nii ei siel kestäny seisoo pitkää ilma takkii :D Saatiin kuitenkin napattua parit kuvat.
Mut mun kaveri oli meillä yötä eilisestä tähän päivään. Eile katottiin vaa modernii perhettä ja leffaa ja oltii meiän hoidos olevan koiran kaa lenkillä koirapuistossa. Tänään käytiin kans koirapuistos ja sit oltii vaa koneel ja mentii hetkeks ulos ottaa kuvii. Oli kyl iha sairaa kylmä nii ei siel kestäny seisoo pitkää ilma takkii :D Saatiin kuitenkin napattua parit kuvat.
ompas hienoo :D |
villapaita: vero moda, sulkakoru: seppälä, toppi: gina, farkut: gina |
maanantai 18. helmikuuta 2013
eimitää.
Jes, hiihtoloma alko tänään virallisesti! En keksiny mitään kunnon otsikkoa joten toi saa nyt jäädä. Tänään mun piti mennä Limpun kaa leffaa mut ei ehitty ku jonot oli nii pitkät nii sit oltii vaa niillä ja tehtii kaikkee jännää :D En nyt jaksanu raahata järkkäriä mukaan niin ei oo kuvia, mut tässä kuitenkin jotain random kuvia (:
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Ostoksiaa
Tänään esittelen teille mun ostokset ku olin tänää vähä kaupungilla. En ostanu kauheesti, mut ihan tarpeesti tuli ostettua (: Sitten vähän suunnitelmia hiihtolomalle. Meille tulee siis hoitoon yhen mun äidin kaverin koira, ja kokeillaan siinä sitten että pärjätäänkö me koiran kanssa. Sit oon varmaan mun kavereitten kaa ja sit mennää mökille jossain vaiheessa viikkoa (:
Sitten ma asu ja ostokset
Siinä ne ny oli. Mitäs piditte? (:
Sitten ma asu ja ostokset
![]() |
tuubihuivi:pieces, villatakki:MNG, toppi:GT, farkut: Cubus |
ruutupaita,19,95 H&M |
persikanvärinen (kamera vääristää) neule, Gina Tricot 24.95 |
bandeau, Gina Tricot 5.95 |
luonnonvalkoinen neule, Vero Moda 19.95 |
sit kävin viel mäkis hakemas vähä ruokaa (: |
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
before i die...
Tänään en oo tehny mitään muuta kun ollu kotona lökärit päällä ja kattonu telkkaria sekä ollu koneella. Että ei mitään erityistä. Ärsyttää ku huomen on maanantai... Ja torstain meil on maantiedon kokeet.Että tämmöstä. Mut keskiviikkon tai perjantain ois tarkotus mennä taas shobbailee, nii sillon vois esitellä ostokset jos löydän jotain kivaa (:
lauantai 9. helmikuuta 2013
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Joo elikkä koneessa on nyt ollu jotain häikkää mut nyt se vihdoin viimein toimii. Eli vähän tästä viikosta. Maanantai meni suurimmaks osaks pelkästään matikan kokeisiin lukuun, tiistaina olin ridaamas ja edelleen matikan kokeisiin lukua :D Keskiviikkona oli ne matikan kokeet ja ne meni mun mielest iha hyvi. Torstai meni aika lailla päin puuta, mut en aijo kertoa tarkkoja yksityiskohtia blogissa. Perjantaina oli ukin hautajaiset.
Sitten kuvia alkuviikosta:
Sitten kuvia alkuviikosta:
piristystä kokeisiin lukuun |
lisää piristystä :D |
![]() |
Ti asu: kaikki ginasta paitsi käsikoru joku tuliainen jostain :D |
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Luisteluaa
Tänään olin mun kaverin kaa (en viitti mainita nimee ku en tiiä jos se haluu) ja oltii luistelemas. Sit mentii kahville sen jälkee ja sit katottii moderniiperhettä :D Mul ei nyt oo mitää kuvia sori... Mä oon tääl padil nii sori jos tulee jotai kirjotusvirheitä (:
Päivän biisi:
Mä en tiiä miks mut toi vaa soi pääs :D
Päivän biisi:
lauantai 2. helmikuuta 2013
Perus lauantai löhöilyasu
perjantai 1. helmikuuta 2013
Kuviaaaa
Vihdoinkin uutta postausta! Tänään oli siis ihan perus päivä koulus, saatiin ulos kuullun ymmärtämiset ja maantiedon kuulustelun. Sain kympit molemmista (: Sit mun kaveri tuli meille (sil on myös blogi ruotsiks, louisetop12.blogspot.fi jos haluutte mennä kattoo) ja mentii vähä ulos ottaa kuvii (:
Sitten niitten kuvien vuoro (:
Ja päivän biisi joka soi kokoajan päässä (:
jos tykkäätte bieberistä niin suosittelen tota believe acoustic albumia, se on niiiii ihana <3 (:
Sitten niitten kuvien vuoro (:
aamupala, jogurttia marjojen ja banaanin kaa (: |
Villatakki: MNG, T-paita: Gina Tricot, Farkut:Gina Tricot |
Ja päivän biisi joka soi kokoajan päässä (:
Tilaa:
Kommentit (Atom)